Kullervon sisko heittäytyy jokeen / Kullervo’s sister throws herself into the river / 库勒沃的妹妹跳河自杀
Kullervon sisko heittäytyy jokeen / Kullervo’s sister throws herself into the river / 库勒沃的妹妹跳河自杀
Kullervon sisko heittäytyy jokeen / Kullervo’s sister throws herself into the river
库勒沃的妹妹跳河自杀
ink and foil on rice paper, 60x80cm
纸本水墨, 2024
“Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla
läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan.
Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita;
poimin päivän, yön lepäsin. Poimin päivän, poimin toisen;
päivälläpä kolmannella en tiennyt kotihin tietä:
tiehyt metsähän veteli, ura saatteli salolle.
“Siinä istuin jotta itkin. Itkin päivän jotta toisen;
päivänäpä kolmantena nousin suurelle mäelle,
korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin.
Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat:
‘Elä huua, hullu tyttö, elä, mieltöin, melua!
Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto.’
“Päivän päästä kolmen, neljän, viien, kuuen viimeistäki
kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan.
Enkä kuollut kuitenkana, en mä kalkinen kaonnut!
“Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala,
äsken tuosta toisna vuonna, kohta kolmanna kesänä
oisin heinänä helynnyt, kukoistellut kukkapäänä,
maassa marjana hyvänä, punaisena puolukkana,
nämä kummat kuulematta, haikeat havaitsematta.”
Sai toki sanoneheksi, kerran kertoelleheksi:
heti repsahti re’estä, siitä juoksihe jokehen,
kosken kuohu’un kovahan, palavahan pyörtehesen.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli;
löyti turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa.
Kullervo, Kalervon poika, pyyhältihe korjastansa,
alkoi itkeä isosti, valitella vaikeasti:
“Voi poloinen, päiviäni, voipa, kurja, kummiani,
kun pi’in sisarueni, turmelin emoni tuoman!
Voi isoni, voi emoni, vi on valtavanhempani!
Minnekä minua loitte, kunne kannoitte katalan?
Parempi olisin ollut syntymättä, kasvamatta,
ilmahan sikeämättä, maalle tälle täytymättä.
Eikä surma suorin tehnyt, tauti oike’in osannut,
kun ei tappanut minua, kaottanut kaksiöisnä.”
—————————-
“When a child I lived in plenty
In the dwellings of my mother;
To the woods I went for berries,
Went for raspberries to uplands,
Gathered strawberries on mountains,
Gathered one day then a second;
But, alas! upon the third day,
Could not find the pathway homeward,
Forestward the highways led me,
All the footpaths, to the woodlands.
Long I sat in bitter weeping,
Wept one day and then a second,
Wept the third from morn till even.
Then I climbed a lofty mountain,
There I called in wailing accents,
And the woodlands gave this answer,
Thus the distant hills re-echoed:
‘Call no longer, foolish virgin,
All thy calls and tears are useless;
There is none to give thee answer,
Far away, thy home and people.’
“On the third and on the fourth days,
On the fifth, and sixth, and seventh,
Constantly I sought to perish;
But in vain were all my efforts,
Could not die upon the mountains.
If this wretched maid had perished,
In the summer of the third year,
She had fed earth’s vegetation,
She had blossomed as a flower,
Knowing neither pain nor sorrow.”
Scarcely had the maiden spoken,
When she bounded from the snow-sledge,
Rushed upon the rolling river,
To the cataract’s commotion,
To the fiery stream and whirlpool.
Thus Kullervo’s lovely sister
Hastened to her own destruction,
To her death by fire and water,
Found her peace in Tuonela,
In the sacred stream of Mana.
Then the wicked Kullerwoinen
Fell to weeping, sorely troubled,
Wailed, and wept, and heavy-hearted,
Spake these words in bitter sorrow:
“Woe is me, my life hard-fated!
I have slain my virgin-sister,
Shamed the daughter of my mother;
Woe to thee, my ancient father!
Woe to thee, my gray-haired mother!
Wherefore was I born and nurtured,
Why this hapless child’s existence?
Better fate to Kullerwoinen,
Had he never seen the daylight,
Or, if born, had never thriven
In these mournful days of evil!
Death has failed to do his duty,
Sickness sinned in passing by me,
Should have slain me in the cradle,
When the seventh day had ended!”
“当我还在幼小的时候,
依我慈爱的母亲生活,
我到树林里去拾浆果,
山脚下把复盆子搜索。
平原上我拾了野莓子,
山脚下把复盆子摘取,
白天摘果子,夜晚我安睡,
我摘了一天又一天,
第三天照样摘着果子;
但我迷失了回家的途徑,
条条小路引我走进树丛,
羊腸小道全通向森林。
“我站在那里,放声大哭,
我哭了一天又一天,
最后算是到了第三天,
这时我爬上一座大山,
爬到群山最高的山巔。
我在山峰上大叫大喊,
投进了沸騰的激流,
投进了急轉的漩渦;
她找到了她追求的死亡,
終于被死亡捉了去,
在屠奧尼拉得到了逃避,
在波濤中找到了怜恤。
庫萊沃,卡萊沃的后代,
立刻从雪車上走下来;
这时他开始放声大哭,
这場号啕叫人伤心惨目。
“我好不幸,一生多忧患,
我和我的家人都多灾多难;
我把自己的妹妹玷污,
她是我母亲的掌上珠!
©2021 Hong Liu-Sertti