Kullervo tappoi Ilmarisen vaimon / Kullervo revenges Ilmarinen’s wife / 库勒沃报复伊尔马里宁的妻子
Kullervo tappoi Ilmarisen vaimon / Kullervo revenges Ilmarinen’s wife / 库勒沃报复伊尔马里宁的妻子
Kullervo tappoi Ilmarisen vaimon / Kullervo revenges Ilmarinen’s wife
库勒沃报复伊尔马里宁的妻子
ink and foil on rice paper, 77x125cm
纸本水墨, 2024
Istui maahan mättähälle, päätyi päivän rintehesen.
Siinä virkki virsissänsä, lauluissansa noin lateli:
“Paistapa, Jumalan päivä, Herran kehrä, hellittele
sepon karjan kaitsijalle, emännällen ensinkänä!
Emäntä hyvin elävi, vehnäsiä viiltelevi,
piirosia pistelevi, voita päälle vuolaisevi.
Paimen parka kuivan leivän, kuivan kuoren kurskuttavi,
kauraisen kavertelevi, lementtisen leikkoavi,
olkisen ojentelevi, petäisen peiputtavi,
veen lepillä liukkoavi märän mättähän nenästä.
“Mene, päivä, viere, vehnä, alene, Jumalan aika!
Kule, päivä, kuusikolle, viere, vehnä, vitsikölle,
karkoa katajikolle, lennä leppien tasalle!
Päästä paimenta kotihin voivatia vuolemahan,
rieskoa repäisemähän, kakkaroita kavamahan!”
…….
Kullervo, Kalervon poika, katselevi veitsyttänsä,
itse päätyi itkemähän. Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Yks’ oli veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta,
isän saamoa eloa, vanhemman varustamata;
senki katkaisin kivehen, karahutin kalliohon,
leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan!
“Millä nyt maksan naisen naurun, naisen naurun, piian pilkan,
akan ilkeän evähät, pahan porton paistannaiset?”
Varis vaakkui varvikosta, varis vaakkui, korppi koikkui:
“Oi on kurja kullansolki, ainoa Kalervon poika!
Mit’ olet mielellä pahalla, syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakosta, koivu korven notkelmosta,
aja suolle sontareiet, lehmät liejuhun levitä
puolen suurille susille, toisen korven kontioille!
“Kaikoa suet kokohon, karhut kaikki katrahasen!
Suet pistä Pienikiksi, karhut Kyytäksi kyhäise,
aja karjana kotihin, kirjavana kartanolle!
Sillä maksat naisen naurun, pahan vaimon parjaukset.”
Kullervo, kalervon poika, itse tuon sanoiksi virkki:
“Malta, malta, hiien huora! Jos itken isoni veistä,
vielä itkenet itseki, itket lypsylehmiäsi.”
Otti vitsan viiakosta, katajaisen karjanruoskan;
sorti suohon lehmäkarjan, härät murtohon murenti
puoliksi susien syöä, puolen korven kontioille.
Suet lausui lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti,
minkä pisti Pienikiksi, kunka Kyytäksi kyhäisi.
Lonkui päivä lounahasen, kiertyi keski-illoillensa,
kulki kuusikon tasalle, lenti lehmäslypsykselle.
Tuo pahainen paimen raiska, Kullervo, Kalervon poika,
ajoi kontiot kotihin, susikarjan kartanolle.
Vielä neuvoi karhujansa, susillensa suin puheli:
“Repäise emännän reisi, pure puoli pohkeata,
kun tulevi katsomahan, lyykistäikse lypsämähän!”
Teki luikun lehmän luista, härän sarvesta helinän,
torven Tuomikin jalasta, pillin Kirjon kinterestä.
Lujahutti luikullansa, toitahutti torvellansa
kolmasti kotimäellä, kuuesti kujosten suussa.
Tuop’ on Ilmarin emäntä, sepon akka, selvä nainen,
viikon maiotta virovi, ksävoitta kellettävi.
Kuuli suolta soittamisen, kajahuksen kankahalta.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
“Ole kiitetty, Jumala! Torvi soipi, karja saapi!
Mist’ on orja sarven saanut, torven raataja tavannut,
kun tuo soitelleen tulevi, toitatellen torvettavi,
puhki korvani puhuvi, läpi pääni läylentävi?”
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
“Suolt’ on orja sarven saanut, tuonut torven liettehestä.
Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä;
saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän!”
Sepä Ilmarin emäntä käski muorin lypsämähän:
“Käypä, muori, lypsämähän, raavahat rakentamahan!
Enpä itse ennättäisi taikinan alustehelta.”
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
“Ainapa hyvät emännät, taitavat taloiset vaimot
itse ennen lehmät lypsi, itse raavahat rakenti.”
Then she sat upon the greensward,
In a sunny spot selected,
Singing, chanting words as follow:
“Shine, O shine, thou Sun of heaven,
Cast thy rays, thou fire of Ukko,
On the herdsman of the blacksmith,
On the head of Kullerwoinen,
On this poor and luckless shepherd,
Not in Ilmarinen’s smithy,
Nor the dwellings of his people;
Good the table of the hostess,
Cuts the best of wheaten biscuit,
Honey-cakes she cuts in slices,
Spreading each with golden butter;
Only dry bread has the herdsman,
Eats with pain the oaten bread-crusts,
Filled with chaff his and biscuit,
Feeds upon the worst of straw-bread,
Pine-tree bark, the broad he feeds on,
Sipping water from the birch-bark,
Drinking from the tips of grasses!
Go, O Sun, and go, O barley,
Haste away, thou light of Ukko,
Hide within the mountain pine-trees,
Go, O wheat, to yonder thickets,
To the trees of purple berries,
To the junipers and alders,
Safely lead the herdsman homeward
To the biscuit golden-buttered,
To the honeyed cakes and viands!”
……
When the shepherd youth, Kullervo,
Saw his magic knife had broken,
Weeping sore, he spake as follows:
“This, the blade that I hold sacred,
This the one thing that I honor,
Relic of my mother’s people!
On the stone within this oat-loaf,
On this cheat-cake of the hostess,
I my precious knife have broken.
How shall I repay this insult,
How avenge this woman’s malice,
What the wages for deception?”
From a tree the raven answered:
“O thou little silver buckle,
Only son of old Kalervo,
Why art thou in evil humor,
Wherefore sad in thy demeanor?
Take a young shoot from the thicket,
Take a birch-rod from the valley,
Drive thy herd across the lowlands,
Through the quicksands of the marshes;
To the wolves let one half wander,
To the bear-dens, lead the other;
Sing the forest wolves together,
Sing the bears down from the mountains,
Call the wolves thy little children,
And the bears thy standard-bearers;
Drive them like a cow-herd homeward,
Drive them home like spotted cattle,
Drive them to thy master’s milk-yards;
Thus thou wilt repay the hostess
For her malice and derision.”
Thereupon the wizard answered,
These the words of Kullerwoinen:
“Wait, yea wait, thou bride of Hisi!
Do I mourn my mother’s relic,
Mourn the keep-sake thou hast broken?
Thou thyself shalt mourn as sorely
When thy cows come home at evening!”
然后他坐在地上休息,
坐在朝阳的山坡上,
这时他編了一些歌詞,
唱着歌表露他的思想:
“照耀吧,茹瑪拉的太阳,
旋轉照耀,我主的太阳,
照着給鉄匠放牧的人,
照在悲惨的牧童身上;
別照伊尔馬利能一家人,
更別照这一家的女主人;
因为生活奢侈的主妇,
她切着小麦的面包,
她吃着最考究的蛋糕,
糕餅上还要涂滿牛油;
她把干面包給不幸的牧童,
只拿面包皮給他咀嚼,
她給他燕麦秆的糕餅,
还要摻和上牛羊的飼料;
她甚至在餅里撒下一些草,
拿榄树皮給他当食料;
飲水用樺树皮的水桶,
舀水要去丘岡的草丛。
太阳呀,前进;小麦呀,飞揚,
随茹瑪拉的时令下降;
太阳在松林中急行,
小麦到灌木丛中流浪,
赶快走啊,在杜松林中,
你飞到赤楊的平原上;
然后領着牧童回家去,
从桶中給他取出了牛油,
拿最新鮮的牛油給他吃,
糕餅上全涂满了牛油。”
。。。。。。
庫萊沃,卡萊沃的后人,
用目观看，看見小刀折断;
終于不禁放声悲泣,
他說了如下一番言語:
“我只有这把刀跟我作伴,
除了这鉄器我无所爱;
这是我父亲的傳家宝,
老人一生使用了这把刀。
恶主妇在糕中藏了石头,
狠毒的女人烤成一块糕,
現在碰上石头刀折断,
一块石头断送了刀。
“女人的恶作剧,小妇女的愚弄，
我該怎样报复这次的仇恨,
毀掉这个卑劣的老婆子,
毁掉这个烤面包的坏女人?”
丛林中一只烏鴉鼓噪,
烏鴉鼓噪,渡烏哑哑叫。
“你这不幸的金鈕扣呀,
卡萊沃遺留下的后人,
为什么你这样悲哀,
为什么你这样伤心?
从丛林中取来一根軟杖,
从森林幽谷中取出了樺木,
赶着牛群到沼地里去,
沼地里赶着肮脏的牲畜;
把一半送給最大的狠,
一半送給森林中的熊。
“把所有的狠召集在一起,
叫所有的熊都聚在一处,
把狼群变化成小动物,
叫熊充当更大的家畜;
領它們回家象家畜一样,
領它們回家象各色的牛羊;
如此报复女人的愚弄,
报复邪恶女人的侮辱。”
庫萊沃,卡萊沃的后人,
这时說了如下一番言語:
“你等着吧,黑西的賤妇,
我正为父亲的刀悲泣,
不久你本人也会痛哭,
要为了你的乳牛痛哭流涕。”
©2021 Hong Liu-Sertti