Aurinko ja kuu nousevat taas Louhen vapauttamana / The sun and the moon rise again, released by Louhi / 太阳和月亮被女巫释放再次升起
Aurinko ja kuu nousevat taas Louhen vapauttamana / The sun and the moon rise again, released by Louhi / 太阳和月亮被女巫释放再次升起
Aurinko ja kuu nousevat taas Louhen vapauttamana / The sun and the moon rise again, released by Louhi
太阳和月亮被女巫释放再次升起
ink and foil on rice paper, 116x160cm
纸本水墨, 2024
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
siitti siivet sulkinensa, levahutti lentämähän.
Lenteli liki kotia, tuosta loihe loitommaksi,
poikki Pohjolan merestä sepon Ilmarin pajalle.
Aukoi seppo ikkunansa, katsoi, kuin tulisi tuuli:
ei ollut tulento tuulen, oli harmoa havukka.
Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
“Mit’ olet, otus, hakeva, istut alla ikkunani?”
Lintu kielelle paneikse, havukkainen haastelevi:
“Ohoh seppo Ilmarinen, takoja alinomainen,
kuin olet kovin osaava, varsin taitava takoja!”
Sanoi seppo Ilmarinen, itse lausui, noin nimesi:
“Ei tuo kumma ollekana, jos olen takoja tarkka,
kun olen taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut.”
Lintu kielelle paneikse, havukkainen haastelevi:
“Mitä, seppo, siitä laait, kuta, rautio, rakennat?”
Se on seppo Ilmarinen sanan vastaten sanovi:
“Taon kaularenkahaista tuolle Pohjolan akalle,
jolla kiinni kytketähän vaaran vankan liepehesen.”
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
jo tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan.
Heti loihe lentämähän, pääsi poies Pohjolahan.
Laski kuun kivestä irti, päästi päivän kalliosta.
Itse muuksi muutaltihe, kyhäisihe kyyhkyseksi;
lenteä lekuttelevi sepon Ilmarin pajahan.
Lenti lintuna ovelle, kyyhkysenä kynnykselle.
Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
“Mitä, lintu, tänne lennit, tulit, kyyhky, kynnykselle?”
Vastasi otus ovelta, virkkoi kyyhky kynnykseltä:
“Tuota lienen kynnyksellä sanomata saattamassa:
jopa kuu kivestä nousi, päivä pääsi kalliosta.”
Se on seppo Ilmarinen kävi itse katsomahan.
Astuvi pajan ovelle, katsoi tarkan taivahalle:
katsoi kuun kumottavaksi, näki päivän paistavaksi.
Meni luoksi Väinämöisen, sanan virkkoi, noin nimesi:
“Ohoh vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen!
Käypä kuuta katsomahan, päiveä tähyämähän!
Jo ovat tarkoin taivahalla, sijoillansa muinaisilla.”
Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pihalle,
varsin päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle:
kuu oli nousnut, päivä pääsnyt, taivon aurinko tavannut.
Silloin vanha Väinämöinen sai itse sanelemahan.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
“Terve, kuu, kumottamasta, kaunis, kasvot näyttämästä,
päivä kulta, koittamasta, aurinko, ylenemästä!
“Kuu kulta, kivestä pääsit, päivä kaunis, kalliosta,
nousit kullaisna käkenä, hope’isna kyyhkyläisnä
elollesi entiselle, matkoillesi muinaisille.
“Nouse aina aamusilla tämän päivänki perästä!
Teepä meille terveyttä, siirrä saama saatavihin,
pyytö päähän peukalomme, onni onkemme nenähän!
“Käy nyt tiesi tervehenä, matkasi imantehena,
päätä kaari kaunihisti, pääse illalla ilohon!”
———————————-
Louhi, hostess of Pohyola,
Northland’s old and toothless wizard,
Fastened wings upon her shoulders,
As an eagle, sailed the heavens,
Over field, and fen, and forest,
Over Pohya’s many waters,
To the hamlets of Wainola,
To the forge of Ilmarinen.
Quick the famous metal-worker
Went to see if winds were blowing;
Found the winds at peace and silent,
Found an eagle, sable-colored,
Perched upon his window-casement.
Spake the artist, Ilmarinen:
“Magic bird, whom art thou seeking,
Why art sitting at my window?”
This the answer of the eagle:
“Art thou blacksmith, Ilmarinen,
The eternal iron-forger,
Master of the magic metals,
Northland’s wonder-working artist?”
Ilmarinen gave this answer:
“There is nothing here of wonder,
Since I forged the dome of heaven,
Forged the earth a concave cover!”
Spake again the magic eagle:
“Why this ringing of thine anvil,
Why this knocking of thy hammer,
Tell me what thy hands are forging?”
This the answer of the blacksmith:
“’Tis a collar I am forging
For the neck of wicked Louhi,
Toothless witch of Sariola,
Stealer of the silver sunshine,
Stealer of the golden moonlight;
With this collar I shall bind her
To the iron-rock of Ehstland!”
Louhi, hostess of Pohyola,
Saw misfortune fast approaching,
Saw destruction flying over,
Saw the signs of bad-luck lower;
Quickly winged her way through ether
To her native halls and chambers,
To the darksome Sariola,
There unlocked the massive portals
Where the Sun and Moon were hidden,
In the rock of many colors,
In the cavern iron-banded,
In the copper-bearing mountain.
Then again the wicked Louhi
Changed her withered form and features,
And became a dove of good-luck;
Straightway winged the starry heavens,
Over field, and fen, and forest,
To the meadows of Wainola,
To the plains of Kalevala,
To the forge of Ilmarinen.
This the question of the blacksmith:
“Wherefore comest, dove of good-luck,
What the tidings that thou bringest?”
Thus the magic bird made answer:
“Wherefore come I to thy smithy?
Come to bring the joyful tidings
That the Sun has left his cavern,
Left the rock of many colors,
Left the stone-berg of Pohyola;
That the Moon no more is hidden
In the copper-bearing mountains,
In the caverns iron-banded.”
Straightway hastened Ilmarinen
To the threshold of his smithy,
Quickly scanned the far horizon,
Saw again the silver sunshine,
Saw once more the golden moonlight,
Bringing peace, and joy, and plenty,
To the homes of Kalevala.
Thereupon the blacksmith hastened
To his brother, Wainamoinen,
Spake these words to the magician:
“O thou ancient bard and minstrel,
The eternal wizard-singer,
See, the Sun again is shining,
And the golden Moon is beaming
From their long-neglected places,
From their stations in the sky-vault!”
Wainamoinen, old and faithful,
Straightway hastened to the court-yard,
Looked upon the far horizon,
Saw once more the silver sunshine,
Saw again the golden moonlight,
Bringing peace, and joy, and plenty,
To the people of the Northland,
And the minstrel spake these measures:
“Greetings to thee, Sun of fortune,
Greetings to thee, Moon of good-luck,
Welcome sunshine, welcome moonlight,
Golden is the dawn of morning!
Free art thou, O Sun of silver,
Free again, O Moon beloved,
As the sacred cuckoo’s singing,
As the ring-dove’s liquid cooings.
“Rise, thou silver Sun, each morning,
Source of light and life hereafter,
Bring us, daily, joyful greetings,
Fill our homes with peace and plenty,
That our sowing, fishing, hunting,
May be prospered by thy coming.
Travel on thy daily journey,
Let the Moon be ever with thee;
Glide along thy way rejoicing,
End thy journeyings in slumber;
Rest at evening in the ocean,
When the daily cares have ended,
To the good of all thy people,
To the pleasure of Wainola,
To the joy of Kalevala!”
波約拉的老主妇卢西,
老掉了牙的波雅夫人,
这时給自己准备翅膀,
張开了翅膀就要飞翔;
她首先在家屋附近飞,
然后她向远方飞翔,
一直掠过了波雅湖,
飞到伊尔馬利能的工房。
这时鉄匠打开了窗,
看一看可是风在吹动,
当时屋外并沒有刮风,
而是一只灰色的猎鷹。
因此鉄匠伊尔馬利能,
大声說了如下一番言語,
“猛禽呀,你坐在我的窗口下,
可是带来了什么东西?”
于是鳥儿說出了人話,
猎鹰立刻这样回答:
“鉄匠伊尔馬利能,
你是个最勤勉的技工;
你的手艺的确很純熟,
作一个技工最有成就。”
因此鉄匠伊尔馬利能,
答复了如下一番言語,
“称我是个熟练的技工,
那可真沒什么稀奇;
因为我會經鍛造天空,
我焊接了空中的穹窿。“
于是鳥儿說出了人話,
猎鷹立刻这样回答:
“鉄匠呀,你在做些什么,
鍛工呀,你在打造什么?”
因此鉄匠伊尔馬利能,
答复了如下一番言語:
“我正替波雅老妇人,
在打造一个頸圈,
好把她牢牢地套住,
送她去到崇山峻岭的山边。“
波約拉的老主妇卢西,
老掉了牙的波雅夫人,
感到她已經恶运当头,
禍患的日子就要降临;
于是她立刻鼓翅飞翔,
疾速向波約拉逃亡。
她从石头中放出了月亮,
她从岩石中把太阳釋放,
然后她又改变了形状,
变成一只鴿子模样;
她重又在天空里飞,
飞向伊尔馬利能的工房,
象一尾小鳥飞到門口,
象一只鴿子落在門檻上。
因此鉄匠伊尔馬利能,
問了她如下一番言語:
“鳥呀,你为什么向这儿飞翔, 鴿子,你为什么坐在門檻上?”
野鳥在門口說了話,
鴿子从門檻上回答:
“我到这儿来,坐在門檻上,
有个消息要对你讲一讲。
石头中已經升起了月亮,
岩石中已經飞出了太阳。“
因此鉄匠伊尔馬利能,
赶忙出来四下里观看,
他站在鍛冶場的門口,
热切地注視着蒼天;
他看見月亮正在閃光,
他看見太阳发射着光芒。
于是他去找維亚摩能,
說出了如下一番言語:
“老人万奈摩宁呀,
你偉大的原始游唱詩人;
你出来看看月亮,
你出来看看太阳,
現在它們挂在天空,
在它們原先的位置上。“
剛強的老人万奈摩宁,
急忙走出到曠地中,
他立刻把他的头抬起,
注視着高高的天空。
月亮升出来,
太阳已經解放,
天空中太阳射出了光芒。
这时老人万奈摩宁,
开口发言,毫不迟疑,
他說了如下一番言語,
这样表达他的心意:
“欢迎呀,月亮,你在那边发光,
你这样露出了皎洁的臉龐,
金黃的太阳,你在那边升上来,
太阳呀,你又一度升在天上!
“石头中放出的金月亮,
岩石中升起的好太阳,
你象金布谷向上升,
你象銀鴿子升到天上;
你重新走上你从前的道路,
过着你往时一样的生活。
“从这一天起,自今以往,
你永远在早晨升到天上。
永远向我們快乐致意,
永远增进我們的福利;
让获物永远不离我們的手,
“幸运“湊上我們的魚鈎。
“祝福你走上你的道路,
走上你那愉快的旅途;
让你的新月变得美丽,
到了黄昏快乐地休息。“
©2021 Hong Liu-Sertti